Uhkapelit ovat talouden haara, joka on ollut viime vuosina uskomattomassa kasvussa. Kun internet lanseerattiin laajemman yleisön käyttöön 90-luvun lopussa, alkoi myös nettikasinoiden kehittyminen. Parikymmentä vuotta sitten nettikasinoita oli vain muutama, kun nykyään niiden määrä lasketaan tuhansissa. Tämä heijastelee vallalla olevaa trendiä, jossa säätelyä ollaan vapauttamassa. Toinen yksittäinen muutos liittyy rahapelien kansainvälistymiseen. Kun ennen suomalaiset pääsivät pelaamaan kasinopelejä autolautoilla tai harvoilla kotimaisilla kasinoilla, on pelaajalla nykyään varaa mistä valita.

Tämän lisäksi suomalaisen pelaajan ei tarvitse enää liikkua pelien perässä minnekään, vaan pelata voi vaikka kotona tai mobiililaitteella liikkeellä ollessa. Riittää, että pelaajalla on käytössään nettiyhteys. Suomalaiset nauttivat uhkapeleistä suuresti, mutta niiden pelaamisessa on riskinsä, joista kannattaa olla tietoinen.

Samalla, kun pelaaminen on yleistynyt maailmanlaajuisesti, on myös pelaamiseen liittyvät ongelmat lisääntyneet. Peliongelmista puhuminen on kuitenkin edelleen hyvin vaikeaa, sillä ala on hyvin tuottoisa. Uhkapeleistä hyötyy eniten tietenkin uhkapeliteollisuus, mutta myös rahanvälitysyhtiöt sekä eri valtiot. Uhkapelien markkinoinnissa korostuvat pelaamisen positiiviset puolet, mutta pelien negatiivisista puolista vaietaan pitkälti. Ongelmien maton alle lakaiseminen ei kuitenkaan hyödytä pelialaa eikä tavallisia pelaajia. Mikäli vastuullisesta pelaamisesta ei puhuta enemmän ja ongelmat kasvavat, saattaa se lopulta johtaa pitkällä aikavälillä pelien rajoittamiseen.

Netissä toimivat kasinot noudattavat hyvin erilaisia toimintaperiaatteita. Jotkut suhtautuvat vastuulliseen pelaamiseen erittäin vakavasti ja toimivat tietynlaisen eettisyyden rajoissa, kun taas toisille kasinoille tärkeintä ovat vain tulokset.

Miksi vastuullinen pelaaminen on tärkeää?

Vastuullisen pelaamisen korostamisella pyritään ensisijaisesti alentamaan pelaamisesta syntyviä haittoja. Usein uhkapelaaminen on harmitonta ajanvietettä, joka tuo tietynlaista jännitystä ja viihdettä pelaajan elämään. Vastuullinen pelaaja ymmärtää, että pitkällä aikavälillä jää keskiverto pelaaja uhkapeleissä aina tappiolle. Mikäli näin ei olisi, ei koko kasinoalaa olisi olemassa.

Pelaamista voikin ajatella eräänlaisena palvelun ostona, jossa pelaaja leikittelee ajatuksella mahdollisesta suurvoitosta. Tämä antaa mahdollisuuden unelmointiin, sillä monet unelmat vaativat toteutuakseen rahaa. Näin ollen pelaaminen ja pelit ovat myös tapoja irrottautua arjesta. Peleillä on myös omat vaaransa, jonka takia vastuullinen pelaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Pahimmillaan uhkapelaaminen voi aiheuttaa suurta kärsimystä pelaajalle itselleen sekä hänen lähimmäisilleen.

Vastuullinen pelaaminen vs. peliongelma

Vastuullisella pelaamisella tarkoitetaan sitä, että pelaaja pystyy hallitsemaan omaa pelaamistaan, eikä siitä koidu haittaa hänen henkilökohtaiselle elämälleen. Pelaaminen on tällöin ainoastaan harmitonta viihdettä, eikä siitä synny myöskään taloudellista taakkaa pelaajan elämään, eikä se liioin vie kuin pienen osan pelaajan keskimääräisistä tuloista.

Peliongelma saattaa kuitenkin muuttua nopeasti riippuvuudeksi, ja tämä aiheuttaa aina suurta inhimillistä kärsimystä pelaajan ja hänen läheistensä elämässä. Pelaajalla saattaa olla peliongelma, kun pelien parissa aletaan viettää aikaa, joka on poissa normaaleista aktiviteeteista. Peliongelman selkeä merkki on, että pelaaja kuluttaa peleihin enemmän rahaa, kuin mitä hänellä on. Peliriippuvuuden tunnusmerkki onkin pakonomainen pelaaminen, jolloin pelaaja saattaa ottaa joko lainaa tai myydä omaisuuttaan rahoittaakseen harrastustaan.

Vastuullinen pelaaminen Suomessa

Monet järjestöt ovat heränneet uhkapelien vaaroihin Suomessa. Yksistään Suomessa arvioidaan olevan jo yli 120 000 ongelmapelaajaa. RAYn, Fintoton ja Veikkauksen peleihin hävitään vuosittain pitkälti yli miljardi euroa. Ulkomaisilla kasinoilla pelaamisesta ei ole tarkkoja tietoja, mutta suomalaisten niillä häviämien summien arvioidaan liikkuvan 100-300 miljoonan euron välillä. Sitä mukaa kun pelaaminen on kasvanut, ovat kasvaneet myös sen haitat.

Onneksi Suomessa on tarjolla paljon apua peliongelmista kärsiville. Peluuri-sivusto tarjoaa asiantuntevaa apua kaikille pelaajille. Heillä on kattavaa tietoa peliongelmista nettisivuillaan, jonka lisäksi järjestö tarjoaa myös muunlaista tukea. Pelaaja voi soittaa auttavaan puhelimeen (0800 100 101) tai osallistua erilaisiin tukiryhmiin, jotka on suunnattu peliriippuvaisille. Myös A-klinikkasäätiöt tarjoavat asiantuntevaa tukea.

Vastuullinen pelaaminen – vinkkejä

Peliongelmat ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma ja ne saattavat pahimmillaan tuhota pelaajan elämän. Häpeä liittyy vahvasti peliongelmaan, jonka vuoksi ongelmapelaamisesta usein vaietaan. Tämä johtaa usein ongelman pahenemiseen ja pahimmillaan peliriippuvuuteen. Uhkapelit aiheuttavat monissa ihmisissä luonnollisesti riippuvuutta, eikä se ole mikään ihme, sillä kyse on aivokemiasta. Pelit on suunniteltu erittäin koukuttaviksi, jonka lisäksi peleistä saatava aivokemiallinen mielihyvä, joka johtuu dopamiinista, aiheuttaa samanlaisen tunteen kuin esimerkiksi päihteet.

Samalla kun aivot tottuvat hyvänolontunteeseen, alkaa peleistä vieroittautuminen muuttua hankalammaksi. Kun riippuvuus muuttuu hallitsemattomaksi, alkaa pelaajan käyttäytyminen muuttua, jolloin elämänhallinta voi pettää täysin. Tämä taas voi johtaa hyvin surullisiin seurauksiin. Näiden uhkien takia pelaajan on opittava vastuullisen pelaamisen perusperiaatteet, jotta ongelmilta voidaan välttyä.

Pelaaja voi itse vaikuttaa omaan pelitapaansa, jotta pelaaminen pysyisi mahdollisimman vastuullisena. Pelaajan kannattaa aina pitää hyvin tarkkaa kirjaa voitoistaan ja tappioistaan ja myös tarkkailla tekemiään tilastoja. Pelaamista varten kannattaa luoda oma budjetti, ja monet kasinot tarjoavat myös taloudenpitoa helpottavia palveluita. Monia pelejä voi nykyään pelata myös täysin ilmaiseksi, joten pelaaja voi harkita, kannattaako peleihin sijoittaa oikeaa rahaa ollenkaan.

Pelaajan on hyvä verrata tarkoin eri pelien palautusprosentteja. Mikäli pelaaja on kiinnostunut peleistä, jotka tarjoavat jättipotteja, kannattaa hänen ottaa selvää, kuinka usein potteja yleensä maksetaan ulos. Jotkin pelintarjoajat saattavat käyttää jättipotteja markkinoinnissaan, mutta niitä maksetaan ulos hyvin harvoin. Kannattaa tarkistaa myös, milloin jättipotti on viimeksi voitettu.

Yhteenveto

Uhkapelaamisen muuttuessa yhä suositummaksi on pelaajan hyvä pitää huolta, että pelaaminen ei aiheuta hänelle harmia. Vastuullisella pelaamisella tarkoitetaan, että pelaaja pelaa ainoastaan sellaisella rahalla, joka hänellä on varaa hävitä. Monet kasinot tarjoavat erilaista tukea vastuulliseen pelaamiseen. Pelaaja voi tehdä erilaisia pelaamisen liittyviä itsearviointitestejä tai asettaa itselleen talletusrajoja. Tämän lisäksi monet kasinot tarjoavat itse-estoja määritellyksi ajaksi tai pelaaja voi myös sulkea kasinotilinsä lopullisesti, jolloin kasino on velvoitettu sulkemaan pelaajan tilin ikuisiksi ajoiksi. Mikäli pelaajalle on kehittynyt ongelma, on apua haettava välittömästi.

Peluuri.fi tarjoaa monenlaista apua peliongelmiin, jonka lisäksi A-klinikat auttavat peliriippuvuuden hallintaan saamisessa. Hätätapauksessa pelaaja voi soittaa myös hätänumeroon 112. Jos päätät pelata, pelaa vastuullisesti.

Featured Casino
100% bonus 200€ asti